Kiirusta pitää
Vitsi, ei tässä ole ehtinyt (eikä ehdi vielläkään) kirjoittamaan sitä juttua seksistä ja aivoista. Täytyy jättää odottamaan parempaa aikaa, että kerkeää itsekkin perehtymään kunnolla. Nyt muut hommat vetävät kiireiseksi.
Soittelin entiselle pomolle tässä hiljattain ja se kyseli, olisinko ollut kiinnostunut tulemaan takaisin töihin. Täytyy myöntää, että ikävä on. Sormet oikein syyhyisivt päästä nettikaupan kimppuun. Omakin on jäänyt odottelemaan…parempia aikoja ja ohjelmistojulkaisua, josta hiljattain luin. Pitää sekin katsastaa ennenkuin mitään päättää.
Olohuoneessa lepäilee tanssitankokin, jota en ole saanut ruuvattua kiinni, kun on pitänyt ruuvailla ja kasailla Ikean mööpeleitä. Vaikka remppaaminen onkin perseestä, niin se saattaa myös tehdä ihmeitä seksielämälle. Enpä olis koskaan uskonut, että sanon näin. Päinvastoin sen kai pitäisi olla (ainakin ennen näin oli). Että hakemaan vaan parisuhteen piristystä Ikeasta
Sieltä muuten tekee joskus ihan hauskoja löytöjä (on niillä aika veikeit mainoksiakin…harmi että ovat bännättyjä suomesta).
Jos olette kuulleet vibrakaulakorusta, niin sain sellaisen käteeni viikonloppuna. Ei ole mikään ihan turhavehje, vaan aika tehokas ja kolmeportainen vibra, eli pääsee hiukan säätämään värinän tasoa. Ainakin Jmbon Sincity myy kyseistä värkkiä. En nyt tiedä ideasta kantaa omaa seksilelua kaulassa (saatika tunkea omaa kaulakoruan sinne…) mutta noin muutoin ihan jees ja kivan näköinenkin. Siis kaulakoru. Vibra olikin sitten bulletvibran muotoinen.
Seksimessutkin pitäisi olla piakkoin. Niissä vois ehkä taas vaihteeksi käydä, kun ei ole tullut käytyä. Viimeinen kerta oli jotenkin niin shokeeraavaa. Sain kuunnella tuntemattoman ihmisen vuodatusta omasta miehestään ja miesten paskuudesta sekä heidän seksielämästään (jee, työpäivän jälkeen, tää olis sitä mitä odotin) sekä selvänä siellä heiluminen ja niiden känniörveltäjien näkeminen (ja joidenkin pukeutuminen) oli liikaa. Sama asiaa olisi ajannut, jos jokainen yökerhoons aapuva ois tuonut oman seksielelunsa mukaan ja niitä olisi sitten ihmetelty ja hipelöity muutaman promillen humalassa.
Serkku on menossa ilmeisesti messuille myymään. Mä olen jotenkin kateellinen, vaikka itse en kyllä haluisi olla myyjänä seksimessuilla. Vois olla piiiiitkä loma tarpeen sen jälkeen. Humalaisia ihmisiä on helvetin vaikea palvella, mutta helppo putsata rahoista. ..joskus itsekkin oluthuuruissa tuhlannut liianpaljon messuilla…
Keväällä pääsenkin kiertämään Tallinnan pornoluolat ja tarjonnan. Josko sieltä jotain jäisi käteenkin

Suosituimmat