Nostetaan numeroita!

Mennyt tovi jos toinenkin

Tässä on mennyt tovi jos toinenkin hiljaisuudessa. Ja on niitä kikkeleitä tullut pyöriteltyä tässä vuoden aikana ja myytyäkkin, muiden leipiin. Paluu hetkeksi vanhaan työhön, edellisten pomojen leipiin vahviosti vain entisestään sitä asiaa, että kyllä on alettava omiin nimiin myymään. Vaikka hidastahan tämä on, kaupan suunnittelu ja pikkuasioiden viilaaminen täydellisiksi.

Tosin täytyy myöntää, että ilo oli niin asiakkaiden kuin minunkin puolella, kun huomasivat minun palanneen vanhaan työhöni. Ja yhtä haikeeta oli taas lähteä ja sulkea ovi perässä.  Mutta ehkä hauskinta oli huomata se, että vaikka poissa oli ollut ylipuolivuotta, niin silti mikään ei oikeastaan ollut muuttunut. Tai oli…se että sai vapaallakin puhelimen kautta antaa myynnillistä apua ja joskus jopa puhelimen välityksellä myydä. Mikä on muuten aika hankalaa, kun jaloissa pyörii kersat ja puolet puheluista on heidän korviin sopimatonta.

Viimeisen vuoden aikana on tullut tutustuttua myös suomen aikuisviihde maailmaan ja sen nurjaankin puoleen.

Tilannekatsaus: Kampin Keltainen Ruusu on saanut risuja asiakkailta ja piti sitten itse käydä stekkaamassa palvelun laatu. Ja oli muuten hyvää palvelua! Olin ihan hämmästynyt, kun odottelin Juroa ja tylyä palvelua,  joista osa asiakkaista valitti. Mutta itse sain mukavanoloiselta mieheltä apua ja kaupassa oli varsin rento tunnelma.

Tilannekatsaus2: Oma kaupan nimi on ostettu ja varattu, osa tuotekuvauksista ja teksteistä tehty. Kauppaohjelman/paikan suhteen vielä pientä arvontaa. Mutta sekin kai selkiytynee, kun sivujen suunnittelijan kanssa on päästy juttuun.

Ei muuta kuin hauskaa vuotta 2010 :) Aion viihdyttää teitä tarinoilla, joita tässä vuoden aikana eteen on sattunut ja päivitellä asioita,  jotka ovat sen arvoisia. Pysytään siis aikuisten asioissa ja pahoittelut pitkittyneestä hiljaisuudesta
(puolustukseksi kerrottakoon, että on tullut tähän vuoteen mahdutettua 3 työpaikan vaihtoa, 1 ero, 1 muutto ja 1 erinomainen bisnesidea, joka lässähti kuin pannukakku erinäisiinn asioihin)

5 comments to Mennyt tovi jos toinenkin

Leave a Reply

 

 

 

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>