Mikä mättää?
Mikä mättää suomen pornoteollisuudessa tai aikuisille suunnatuissa lelukaupoissa? Se, että markkinoita ei ole kohdennettu. Kaikki käy kaikille ja kaikille pitää olla jotain, samassa paketissa, mutta ehkä eri kääreissä. Ja raha (näin pienessä maassa sitä ei vaan ole). Ja liian paljon niitä surullisenn kuuluisia esimerkkitapauksia, jotka leimaavat alaa.
Strippamalla saa hyvät rahat. Pimperonhöyläämisellä videossa…aika köyhäksi saldo jää.
Itse pääsin kuluneena vuotena kurkistamaan hieman strippareiden arkeen. Ja täytyy myöntää, ettei se ollut kovin kaunista tai kadehdittavaa katseltavaa, edes sen palkkapussin vuoksi.
No: 1 Inhosi työtä, mutta teki sitä, jotta olisi voinut pojalleen tarjota vähän leveämpää leipää. Tyttö kesti 2 viikkoa alalla, kunnes joutui lopettamaan. Ei vain kestänyt sitä iljettävyyttä, kun miehet vetivät käteen, hänen riisuessaan vaatteita. Ja tippien suhteen, me suomalaiset..olemme helvetin pihejä (se on tullut todettua jo tallinassa). Mukava, fiksu nainen, joka ei olisi kyseiseen hommaan ryhtynyt, ellei olisi ollut epätoivoinen.
Numero 2: Lähti strippajaksi lisäansion toivossa. Luultavasti toimii vielläkin alalla ja varmasti tienaa, koska osaa tehdä tangolla muutakin, kuin pyllistellä sitä vasten. Kyseinen nainen ei kuitenkaan kehdannut kertoa lähipiirilleen toisesta työstään, koska häpesi sitä niin.
Numero 3: Oli jo ollut alalla pidempään. Kertoi, että päivän aikana tarvitsee hiukan “rohkaisu juomia” jotta sitä iljetystä kestää…sekä päivän pääätyttyä. Surullisinta koko asiassa oli se, että kyseinen henkilö oli raskaana ja nautiskeli niitä rohkaisuja työpäivän aikana sekä sen päätyttyä. Tämä nainen tienasi, mutta en suinsurminkaan vaihtaisi osia. En edes sen rahan vuoksi..ei se korvaa lapselle aiheutettua vahinkoa..
(huomatkaa, että tämä on hyvin pieni otanta ja allalla työskentelee myös ihmisiä, joille se soveltuu ja jotka eivät työtänsä häpeä…mutta eniten pistää silmään nämä tapaukset, jotka saavat melkein itkemään..joko kiukusta tai säälistä)
Sitten liikkeistä:
Melkeinpä kaikilla on samat tuotteet myynnissä. Jokainen verkkokauppa ja liike tarjoavat aikalailla sitä samaa. Ja sitä Helvetin Kaalimatoa! Huh! Vibra on ylihinnoiteltu saksalainen tuote, jonka moottorissa ei ole potkua kuin keskiverron verran. Toki tuote on laadukas (G2 jaG3 tuotteet), mutta tässäkin tuotteessa nimi maksaa enemmän kuin ominaisuudet. Vastaavanlaista sauvaa kuin saisi halvemmallakin. Ehkä jopa parempaa. Tosin kysiesen valmistajan vesipohjainen liukuvoide on saanut kiitosta asiakkailta. Kaikille se ei kuitenkaan ole mieleen, mutta ilmeisesti liukuvoide on keskivertoa parempaa.
Itse kun on tullut taas kierreltyä seksikauppoja (muuallakin kuin helsingissä ja jo ihan virossakin, jossa tarjonta oli hemmetinmoinen pettymys) niin täytyy todeta, että sellaiset varmat ja oikeasti toimivat tuotteet on piilotettu sonnan väliin. Fiilis on, kuin olisi halpahallissa ostoksilla. Dildoja ja vaatteita löytyy sekä muuta härpäkettä..mutta fiilis on yhtä halpa kuitenkin ja palvelualttius, se puuttuu. Yksikään dildonmyyjä ei voi, eikä saa olettaa, että asiakkaalla olisi sama tietämys tuotteista. Ja harvassa on ne, jotka ovat valmiita sioittamaan yli 50€ tuotteeseen mentaliteetillä: No ehkä tää nyt sit on hyvä…

Buy:Prednisolone.Lumigan.Zovirax.100% Pure Okinawan Coral Calcium.Arimidex.Zyban.Petcam (Metacam) Oral Suspension.Retin-A.Prevacid.Actos.Mega Hoodia.Accutane.Valtrex.Human Growth Hormone.Nexium.Synthroid….