Nostetaan numeroita!

Serkku Love

Liikkessämme vieraili pariskunta, tai aluksi oletin niin. Kun nainen ja mies saapui kassalle, mies antoi ostokset ja sanoi, että hänen serkkunsa halusi ne. Hän ei niistä tienyt mitään, sanojensa mukaan. Kun kyselin liukastusvoiteen tarpeesta, mies taas totesi, että ei hän tiedä, mutta ehkä serkkutyttö haluaa. Ja serkkutyttö valitsi, kysellen välillä mieheltä meilipidettä. Mies kommentoi kuuluvasti, ettei hän tiedä, kun ei hän niitä aikonut käyttää. Hän oli vain mukana, näin sukulaisena.

Tehdessämme kauppaa, paljastui kuitenkin vähitellen, että he olivat serkuksia ja ilmeisesti “salasuhteessa”. Miestä tuntui hävettävän kovin heidän suhde ja sen lainmukaisuus/hyväksyntä ja samalla vaivaavan se, että suhde oli keillettyä (todellisuudessa näine i ole, vaan serkut voivat mennä keskenään naimisiin). Mies kysyi minulta koska hyväksyntä kyseiselle asialle saadaan. Vastasin, että se saatiin, jo kun laki muutettiin ja viimeistään silloin kun kaikki ennen lainmuutosta ovat kuolleet ;) Kehoitin heitä nauttimaan vapaasti toistensa “kurittamisesta”.

Kun pariskunta poistui (ja kyllä he olivat pariskunta) ryhdyimme keskustelemaan työkaverini kanssa asiasta. Hän oli kauhistunut, koska oli vaarana, että jälkikasvu olisi sairaampaa kuin normaalisti. Yritimme löytää asiasta tietoa, mutta serkusten välisestä rakkaudesta/lisäntymisestä ei tunnu löytyvän muuta kuin fantasioita.

Mielestäni asia ei ollut paha (vaikkakaan en voisi koskaan naida serkkuani, edes hetkellisesti, he ovat kuin veljiä tai sisaria minulle, joten ei kiitos ja Yök. Pimu oli samaa mieltä, jos yhteys on tiiviis serkkuihin, niinkin hänellä, ajatus tuntuu kuvottavalta. Mutta jos hän ei tuntisi eikä olisi pahemmin nähnyt…niin ehkä…siis ehkä (mutta luultavasti ei kuitenkaan). Minäkään en luultavasti kuitenkaan…johtuneen kasvatuksesta. Ja nyt Pimun esille tuomasta riskistä saada vammautunut lapsi, kun geenivirhe toistuu molemmissa vnhemmissa.

Toisaaltaan, oli ihana nähdä pariskunta, joka rakasti toisiansa. Siitäkin huolimatta, että yhteiskunta hyljeksii (tai ihmiset siinä) ja surullista nähdä, miten paljon he tarvitsivat hyväksyntää sille, että molempien oli hyvä olla. En edes osaa kuvitella, miten kipeää tekee rakastaa ihmistä, jonka rakastaminen on oikein, mutta ihmiset silti tuomitsevat ja miten vaikeaa niiden paineiden kanssa on yrittää elää.

Ne asiat vaikuttavat kuitenkin työelämään, kaveripiiriin ja sukulaisiin. Jos he eivät hyväksy ja naljailevat, on ihan sama hyväksyykö valtio/yhteiskunta. Sinä olet friikki ja sinut on leimattu, vaikka asiassa ei pitäisi olla mitään ihmeellistä. Ja mikäli et näin halua, on sinun piiloteltava ja pelätä jääväsi kiinni.

Taas yksi asia mistä olla onnellinen: Mitä serkumpi, sen epäherkumpi ja piste. Olen siis “normaali” vaikka yhtä normaali on se, josta sen serkumpi niin sen herkumpi.

14 comments to Serkku Love

  • Olen aina silloin tällöin miettinyt tuota serkkuasiaa, koska minulla oli kerran ohikiitävän hetken suhde erääseen kaukaiseen sukulaiseen. Ei siis ollut edes serkku vaan pikemminkin pikkuserkku (sana, jonka selityksiä on kai yhtä monta kuin selittäjiäkin) tai varmaan sitäkin kaukaisempi. Kaikista muista suhteistani puhun yleensä aika avoimesti kavereiden kanssa, mutta juuri tuo suhde on sellainen, että en yleensä “mainosta” sitä. Ja taitaa johtua siitä, että kyseessä on kuitenkin sukulainen, vaikkakin kaukaisempi… :-/

  • Mitä genetiikkaan tulee, onhan se totta että mitä läheisemmän sukulaisen kanssa lisääntyy, sitä isompi on riski jälkikasvun saada perinnöllisiä tauteja. Syy on sinänsä yksinkertainen: Monet perinnölliset taudit johtuvat geeneistä jotka pitää periytyä molemmilta vanhemmilta jotta sairaus esiintyy. Jos jokin tauti kulkee suvussa todennäköisyys että kaksi läheistä sukulaista ovat molemmat geenin kantajia on tietysti aina isompi.

    Toisaalta on niitäkin periytyviä tauteja jotka ei vaadi kuin yksi kappale jotakin geeniä, eikä laissa ole lasten hankinta näitä tauteja sairastavilta kielletty. Herää kysymys onko serkusten kanssa kyseessä enempi tabu kuin todellinen lääketieteellinen este? Onneksi en ole sellaisessa asemassa, että pitäisi ottaa asiaan oikeasti kantaa. :)

  • Tarkka-Tauno

    Serkkujen lapset ovat keskenään pikkuserkkuja.

  • Sakura: Et varmasti ole ainoa. Yhä istuu tiukassa se, että kun on sukua niin on sukua ja sekaantuminen on sitten sitä sukurutsaa. Ennen serkukset menivät naimisiin ja jopa faaraoiden aikaan sisarukset (Kleopatra on muummuassa syntyjään sukujuuresta, jossa pyrittiin pitämään veri puhtaanaa ja naitiin sisarus). Tosin en nyt voi sanoa ihastelleeni, lukiessani tänään uutista austraalialaisesta pariskunnasta, joilla oli lapsi…isästä ja tyttärestä. Kieltämättä alkoi oksettamaan. Vaikka eivät olleet toisiansa nähneet, kuin vasta monen kymmenen vuoden päästä…mutta se vaan ei tunnu normaalilta. Loppujenlopuksi, me taidetaan olla toinen toisillemme sukua, tavalla tai toisella ;)

    Max: Eiköhän ole enemmän tabu, kuin lääketiteellinen este. Pakko myöntää, että tavallaan itsellenikin se on tabu. Se tuntuu omituiselta, mutta syynä lieneen se, että omat serkukset on aina olleet kuin sisaruksia ja ajatuksin hesitä aviopuolisona tai seurustelukumppanina inhottaa.

    Tarkka-Tauno: ja vielä sisaruksia, jos ovat serkusten yhteisiä lapsia ;)

  • Minusta on todella outoa, että he yleensäkään paljastavat olevansa serkuksia. Kyllä minä pitäisin tuollaisen asian visusti omana tietonani, jos niin pervoksi ryhtyisin. Seksin nyt vielä sietää, mutta jos lapsia ryhtyvät tekemään, niin ovat kyllä todella sairaita. Miettikää itse, jos saisitte tietää vanhempienne olevan serkkuja ja joutuisitte kärsimään mahdolliset geneettiset seuraukset ja hirveän häpeän ja inhon itseä ja vanhempia kohtaan.

    (Tarkka-Tauno on kyllä ihan pihalla. Minun pikkuserkkujani ei taatusti ole tehty sukurutsaamalla, tauno!)

  • Tarkka-Tauno, noin minäkin sen luulin olevan ja noin se voi ollakin, mutta olen kuullut myös muita selityksiä sille sanalle - itse asiassa olen kuullut niin monta, että päätin unohtaa ne kaikki. :-p

    Okei, pitipä ihan tarkistaa sanakirjasta (Uusi suomen kielen sanakirja): “pikkuserkku = serkusten lasten keskinäisestä sukulaisuussuhteesta; myös muista etäisistä sukulaisuussuhteista”.

    Sori tämä sivupolku. :-/

  • Maria T. Nainen ei olisi paljastanutkaan, mutta mies oli huppelissa, eikä tainut tajuta, että heidän keskinäinen seksisuhde tuli ilmi jo aikasemmin. Joten mitä sitä enään sitten peittelemään. Serkusten väliset suhteet ovat tällähetkellä lain silmissä täysin hyväksyttäviä ja serkukset voivat mennä keskenään naimisiin mikäli niin haluavat. Luultavasti 30-5+-vuoden päästä asia ei ole niin tabu. Siitä en mene sanomaan millaiset vaikutukset asialla olisi jälkikasvuun…noin niinkuin henkisellä puolella.

    Sakura: Sivupolut ovat sallittuja täällä ;)

  • Tarkka-Tauno

    Maria T: itse olet pihalla!

    Selvennys: Jari ja Kari ovat serkkuja keskenään ja kun he saavat aikanaan lapsia vaimojensa kanssa,nämä serkkujen lapset ovat keskenään pikkuserkkuja. Got it?

  • sukkahousuangel

    Asia nousi itseasiassa ajankohtaiseksi pari päivää sitten omassa elämässäni.. Olin matkalla kotiin julkisissa kun kulkuneuvoon nousi ikäiseni vastakkaisen sukupuolen edustaja. Koko matkan tämä henkilö tuijotti minua, ja ajattelin että mikähän urpo se mahtaa olla. Jäin pois pysäkilläni, samoin tämä henkilö, joka sitten otti minua käsivarrestani kiinni sanoen nimeni. Olin ihan äimänä ja kysyin kuka hän on, ja hän esittäytyi serkukseni jota en ole nähnyt 12 vuoteen! Ei siinä mitään, hienoa törmätä serkkupoikaan sattumalta, mutta mitä jos tämä kohtaaminen olisi tapahtunut baarissa tai jollain klubilla alkoholin sumustamana, kummankaan tajuamatta kuka se toinen on, ja olisimme päätyneet samaan sänkyyn? Aamulla olis voinu olla elämän pahin darra kun tajuaa että serkkuhan se siinä vieressä makaa. Näitäkin sattuu! Eieiei, en voisi ikinä serkkuun sekaantua, vaikka olisikin etäisempi.. serkku on aina serkku.

  • peurataikettu

    Tuo serkun kanssa pariutuminenhan on tabuna varsin tuore juttu. Ennenmuinoin se ei ollut mikään juttu, päinvastoin. Erityisesti kuninkaallisilla se on ollut kovin yleistä, oikeastaan toivottavaa.

  • Moi! Pipari. Ois kiva kuulla lisää tarinoita. Älä vaan lopeta :)

  • Tarinoita tulee, kun niitä löytyy. Aina ei ole ‘äksöniä` töissä tai kirjoitettavaa ei keksi ;) Häviämässä en ole missään tapauksessa!

  • Janne

    Serkkujen välisellä kanssakäymisellä ei tosiaan ole nyky-Suomessa esteitä lainsäädännössä. Wikipedian insestiä käsittelevässä artikkelissa http://fi.wikipedia.org/wiki/Insesti sanotaan Suomen lain suhtautumisesta asiaan näin:

    “Sanaa insesti tai sukurutsa ei ole Suomen nykyisessä lainsäädännössä. Asiaa käsitellään sekä avioliittolaissa että rikoslaissa.

    Avioliittolaissa määritellään avioliiton solmimisesta, ettei kukaan saa mennä naimisiin suoraan etenevässä polvessa olevan jälkeläisensä tai takenevassa polvessa olevan (esi)vanhempansa kanssa. Sisarukset tai puolisisarukset eivät myöskään saa avioitua keskenään. Avioliitto ei myöskään ole ilman oikeusministeriön lupaa sallittu mikäli toinen on toisen veljen tai sisaren jälkeläinen. Samoin ottovanhemman ja ottolapsen välinen avioliitto vaatii oikeusministeriön luvan.

    Rikoslaissa on määritetty rangaistavaksi sukupuoliyhteys lähisukulaisten kesken. Lähisukulaisina pidetään suoraan etenevässä tai takenevassa polvessa olevia henkilöitä ja sisaruksia. Puolisisaruksia ei pidetä tässä yhteydessä lähisukulaisina.”

    Asian biologisesta puolesta sanotaan samassa artikkelissa näin:

    “Nisäkkäillä ja ihmisillä parittelua tapahtuu harvoin lähisukulaisten kesken. Tätä ilmiötä kutsutaan Westermarck-efektiksi eli perheen jäsenten aikaisen läheisyyden aiheuttamaksi seksuaalisuuden estymäksi, tai biologiseksi insestikielloksi. Jyrsijöillä haju toimii insestiä estävänä tekijänä. Ne parittelevat mieluummin erilaiselta haisevien kanssa. Myös yhdessä poikasena kasvaminen toimii insestin estäjänä. Eri jyrsijälajeilla tehdyissä kokeessa geneettiset sisarukset kasvatettiin erillään, ja kasvinkumppaneina oli toisten vanhempien poikasia. Aikuisina jyrsijät suosivat erillään kasvaneita kumppaneita, riippumatta siitä olivatko ne todellisia sisaria, vai eivät.

    Kädellisillä on havaittu selvä lähisukulaisuusseksin esto. Seksi estyy niiden kanssa, joiden parissa poikasena elää yhdessä. Voimakkaimmillaan tämä esto on emon kanssa, seuraavaksi voimakkain emonpuoleisten sisarten kanssa. Joillain lajeilla tyttäret parittelevat isänsä kanssa. Isää ei apinoilla useinkaan tiedetä, sillä tämä elää vapaudessa usein erillään muusta laumasta. Naaraat välttävät kumppaneina niitä uroksia, jotka ikänsä puolesta sopivat niiden isäksi tai olivat aikuisia siinä ryhmässä, johon naaras syntyi. Gorilloilla, joilla on yhden uroksen hallitsema haaremijärjestelmä, isä ei koskaan parittele tyttärensä kanssa, jos se on jäänyt ryhmään. Samanlainen täysesto on marmaseteilla.”

  • Janne,

    Kiitos kommentista ja pahoittelut, että vasta nyt se julkaistiin. Postauksesi oli hukkunut spämmiin. Ja kiitos vaivannäöstä :) Todella kattavaa :)

Leave a Reply

 

 

 

You can use these HTML tags

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>